Tänään sanoin hyvästit kesälle. Minulla ei ole ollut mikään kiire siirtyä syksyyn, mutta äsken kävellessäni pimeällä kadulla sateen piiskatessa kasvojani ja lehtien tippuessa puissa, tiesin, että paluuta ei enää ole. Ehkä saamme vielä lämpimiä päiviä, mutta jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut, eikä kesä tule enää takaisin. Eikä se haittaa, sillä takana on niin upea kesä, etten tiedä olisinko pakahtunut jos sen ihanuus olisi jatkunut vielä pidempään. Halusin näyttää teille kymmenen ennenjulkaisematonta kuvaa tältä kesältä – kymmenen eri hetkeä, mieleen jääneistä tilanteista.

Ensimmäinen kuva on toukokuulta, vuoden ensimmäiseltä piknikiltä. Kesä alkoi parissa päivässä, käytännössä sillä välin kun olin itse koleassa Islannissa. Kun palasin takaisin, olisin halunnut ottaa kaiken irti lämpimistä säistä ja henkiin heräävästä luonnosta, mutta kevätkiireiden vuoksi ulkoilut jäivät aika vähiin. Yhtenä toukokuisena perjantai-iltana pakkasimme kassiin pitkän työpäivän jälkeen kaupan valmissalaatit ja pullollisen skumppaa. Tähtitorninmäen puisto oli silloin kauneimmillaan, omenapuut ja tuomet kukkivat täyttä häkää.

Toukokuussa lähdimme autolla Baltiaan Nion, Artun ja Iidan kanssa. Jännitimme etukäteen huonoja kelejä, mutta saimmekin parhaat mahdolliset säät – lisäksi kaikki normaalisti kesäaikaan ruuhkaiset turistipaikat olivat vielä toukokuun lopulla ihan tyhjillään, aivan kuin meitä varten. Tämä kuva on Viron korkeimmalta jyrkänteeltä, Panga Pakilta – löysin kuvan n. kuukausi sitten, sillä se oli otettu toisella kameralla ja jäänyt siksi julkaisematta.


Kesäkuussa pääsin mukaan Sveitsiin PR-matkalle, jossa koin ja näin ehkä upeimmat maisemat mitä koskaan aiemmin elämässäni. Matka oli täynnä ohjelmaa ja välillä paikasta toiseen juostiin vähän liiankin vauhdikkaasti: saman päivän aikana saatoimme muun muassa kokea lumiset vuorenhuiput 3500 metrissä ja iltapäivällä olimmekin jo joogaamassa helteessä turkoosin järven rannalla. En reissun aikana oikein ehtinyt prosessoida kaikkea kokemaani, ja ehkä siksi vielä jossain vaiheessa tänä syksynä palaan tuohon matkaan ja käyn kuvat ja siellä tapahtuneet asiat läpi ajatuksella, ja jaan ne teillekin.

Mieleen reissusta jäi erityisesti tuo hetki, kun pulahdimme Henriikan kanssa jäiseen vuoristolampeen. Yksi kerta ei riittänyt, vaan piti mennä uudestaan, vaikka vesi oli hyytävän kylmää. Tunsin itseni koko loppupäivän ajan voittajaksi, normaalisti kun olen älytön vilukissa. (kuva Sara / Tickle Your Fancy)


Bättre Folk oli yksi kesän parhaista viikonlopuista. Ei varmaan vähiten siksi, että sain viettää aikaa siskojeni kanssa lapsuuteni maisemissa. Viikonloppu oli aika viileä ja perusasu saaressa oli muuten villapaita ja villapipo, paitsi tuona hetkenä, kun aurinko paistoi täyttä häkää ja rannalla tunsimme olevamme ulkomailla. Ensi vuonna uudestaan, jooko? Mustat Naiset Juhlamekko Ilta Nastoitettu Avokärkinen Sitoa Sandaalit Kengät Lizform Pumput Korkokengät Tikari (Kuva: Usva Torkki)

Näytän tässä kuvassa omasta mielestäni ihan karsealta, mutta olin tuossa hetkessä juuri ihan älyttömän onnellinen. Oli Pajun ja Chrisin hääpäivä, ja olimme juhlineet koko päivän, tanssineet itsemme hikisiksi, itkeneet mm. sulhasen koskettavalle puheelle ja nauraneet aamusta iltaan. Tuo päivä jäi mieleen, pitkäksi aikaa.


Matkustin heinäkuussa elämäni ensimmäistä kertaa Turkkiin, poikaystäväni kotimaahan. Puolet matkasta kului Istanbulissa, puolet pohjois-turkkia kierrellen. Oli äärettömän mielenkiintoista ja antoisaa tutustua itselle rakkaan ihmisen kulttuuriin, ystäviin ja tuttuihin paikkoihin. On myöskin hyvin erillaista olla reissussa niin, että hengailet kokoajan pelkästään paikallisten kanssa sen sijaan, että kiertäisit turistina paikkoja yksin.

Kuva on otettu Amasrasta, päivän mittaiselta venereissultamme, jossa lämpimän Mustanmeren hullaannuttamina onnistuimme molemmat polttamaan itsemme auringossa ja päivän päätteeksi sain vielä auringonpistoksen. Tyhmyydestä kärsittiin seuraavana yönä, mutta silti päivä oli yksi reissun kohokohdista.

Pohjois-Turkista jäi mieleen erityisesti pieni suloinen kaupunki, Safranbolu, joka on Unescon maailmanperintökohde. Safranbolu on saanut nimensä sahramista, jota aikoinaan kasvatettiin ja myytiin siellä, ja nykyään kaupunki on tunnettu myös turkkilaisista Lokumu-herkuista. Tässä kuvassa yritin ikuistaa ilmeisesti kaduilla vapaana juoksevia kanoja puhelimen kameraan – kanakuvat eivät onnistuneet, mutta hauska tilanne ikustui kameralla Nion salakuvaustaitojen ansiosta.


Turkkilaiset häät olivat kokemus, jota en myöskään unohda hetkeen. Kaikki perinteet, tavat ja ruuat olivat jotain ihan muuta, mihin olen suomessa tottunut. Jalkani olivat kipeinä varmaan vielä kolme päivää juhlien jälkeen tanssimisesta, mutta vieraasta kulttuurista ja tuntemattomista ihmisistä huolimatta nautin täysin rinnoin. Lisää turkkilaisista häistä ja muista kokemuksistani Turkissa on tulossa pian lisää tarinoita blogiin!


Kesän rauhallisimman ja rennoimman viikon vietin heinäkuun lopulla vanhempieni luona – kuuden päivän ajan lepäilin, kävelin ulkona, poimin marjoja ja juttelin syvällisiä äidin ja iskän kanssa. Järjestin myös pienet puutarhajuhlat juuri 9 vuotta täyttäneelle kummitytölleni ja hänen pikkusiskoilleen ja mietin, että haluan olla isona heille se “Viena-täti, joka järjesti aina ihania puutarhajuhlia”. Ehkä ensi vuonna voin kutsua kummitytön Helsinkiin vierailulle, omaan puutarhaani.


Avokärkinen Tikari Lizform Korkokengät Pumput Ilta Nastoitettu Naiset Sandaalit Juhlamekko Mustat Sitoa Kengät
Tähän viimeiseen kuvaan tiivistyy tavallaan koko ihana elokuu, sillä se oli täynnä lämpimiä iltoja, parhaiden ystävien seuraa, onnellisuutta, naurua ja YOLO-fiilistä, niin kuin tuonakin iltana flowssa. Festariviikonlopun jälkeen vietimme jokaisen elokuun viikonlopun siirtolapuutarhamökillämme, istuen myöhään pihakeinussa viiniä juoden, syvällisiä jutellen. Elokuusta tuli ehkä nyt lempikuukauteni.

Kiitos, kesä 2018.